Fourton Oy:n ja United Bankers Oyj:n välinen yritysjärjestely on saanut Finanssivalvonnan hyväksynnän ja kauppa on vahvistettu 23.4.2026. Taustalla on yhtiöiden 11.2.2026 allekirjoittama sopimus, jonka perusteella Helsingin pörssiin listattu United Bankers hankki Fourtonin koko osakekannan. Lisätietoa on saatavilla pörssitiedotteista:
Sisäpiiritieto: United Bankers Oyj ostaa rahastoyhtiön Fourton Oy:n
Yhdistyminen United Bankersin kanssa vahvistaa Fourtonin toimintaedellytyksiä lisääntyvän sääntelyn ja muuttuvan toimintaympäristön keskellä. ”Osana United Bankers -konsernia saamme tueksemme vahvan organisaation, laajan jakeluverkoston sekä kattavat digitaaliset palvelut. Järjestely turvaa asiakkaillemme laadukkaan ja pitkäjänteisen sijoitusrahastojen hoidon myös tulevaisuudessa”, sanoo Fourtonin toimitusjohtaja Anu Enroth.
Fourtonin rahastojen hoito ulkoistetaan UB Rahastoyhtiölle
Järjestelyn seurauksena Fourton sulautuu United Bankersin tytäryhtiöön UB Rahastoyhtiöön myöhemmin kuluvan vuoden aikana. Kaikki Fourtonin avainhenkilöt sekä muut työntekijät jatkavat United Bankers -konsernin palveluksessa. Osana fuusiota Fourtonin sijoitusrahastojen Fourton Fiesta Plus, Fourton ESG Dynasty, Fourton Komodo Indonesia ja Fourton Silkkitie Aasia hoitoon liittyvät toiminnat ulkoistetaan UB Rahastoyhtiölle arviolta 15.6.2026 alkaen. Rahastojen salkunhoitajina jatkavat fuusion jälkeenkin Juuso Mykkänen ja Mikael Wahlström.
Osana hoidon ulkoistamista Fourtonin rahastojen säännöt yhdenmukaistetaan UB Rahastoyhtiön hoitamien rahastojen kanssa. Sääntömuutokset astuvat voimaan rahastojen hoidon ulkoistamisen yhteydessä. Sääntömuutoksiin voi tutustua tarkemmin Fourtonin verkkosivulla. Rahastojen hoidon ulkoistamisesta ei aiheudu rahasto-osuudenomistajille veroseuraamuksia eikä se vaikuta rahasto-osuuksien arvoon. Edellä kuvattu ulkoistaminen ei edellytä toimenpiteitä rahaston osuudenomistajalta.
Autamme mielellämme
Lähetämme kevään aikana ajankohtaista tietoa muun muassa yhdistymisen etenemisestä ja asiakkuuden siirtymisestä sekä tarkempia ohjeita United Bankersin digitaalisten palveluiden käyttöönottoon. Mikäli sinulla on kysyttävää rahastojen hoidon luovutuksesta, olethan yhteydessä Fourtoniin (09) 4393 780 ma-pe klo 9–16. Lisätietoja asiakkuuden avaamisesta saa United Bankersin asiakaspalvelusta numerossa (09) 2538 0320 ma-pe 9–17 tai sijoita@unitedbankers.fi.